torstai 18. elokuuta 2011

Madeiran matka kesällä 2009

Madeiran matka tuli tehtyä jo kesällä 2009 ja nuo kuvat on olleet nähtävillä Radiohullujen foorumilla, mutta laitetaan nyt tännekin.
 

Näytä suurempi kartta
Ensimmäisessä kuvassa Funchalin hotellialueen läheisyydessä oleva 271 metriä korkea Pico da Cruz kukkula antenneineen
Kuva

Yleensä talot olivat siistin näköisiä, mutta poikkeuksia löytyi kuten tämä Pico da Cruzin läheisyydessä oleva, joka oli kuitenkin varustettu Kanarian saarille suunnatuilla antenneilla
Kuva

Saaren keskiosassa sijaitsevan Nunnien laakson(Curras Des Feiras) paloaseman antenni, rakennuksen torni toimii yhdistettynä paloaseman ja kirkon tornina, mutta sinne ei antennia ollut sijoitettu vaan ylimpänä oli risti ja sireenit.
Kuva

Nunnienlaaksossa alkoi televisio näkyä vasta 80-luvulla kun satelliittilähetykset alkoivat yleistyä, mutta nyt myös kännykät toimivat hyvin. Tässä antennimasto Nunnienlaaksossa
Kuva

Funchalin keskustassa on tällainen antenni


ja myös tällainen antenni Funchalin keskustassa
Kuva

Yleensä talojen katoilla ei ollut antenneja lainkaan, mutta varsinkin korkeammalla olevissa taloissa näkyi jonkin verran n. 450km päässä oleville Kanarian saarille suunnattuja yageja. Tässä alla kuitenkin eräs antennikeskittymä Funchalin keskustassa, joka ei ollut kovin korkealla, vaikka laitakaupunki on jopa yli 500 metriä merenpinnasta
Kuva
Lähimmille Kanarian saarille on tuolta kuitenkin n. 450km matkaa, joten ei liene kuuluvuus ainakaan paras mahdollinen, mutta ehkä välissä oleva lämmin meri ja korkeat antennipaikat auttavat.
Vähän oli tuo etäisyys hakusessa, kun siitä oli aikalailla erilaista tietoa haarukassa 400-660km.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Riikan matka heinäkuussa 2011



Olin Riikassa Latviassa 4 päivän matkalla heinäkuussa 2011 ja tavallisten kuvauskohteitten lisäksi tuli muutamia antennikuvia näpsittyä ja niitä näkyy alempana. Tuossa yllä olevassa kuvassa vasemmalla takana näkyy tiedeakatemian talo, keskemmällä TV-torni ja etualalla Zeppeliini-ilmalaivojen halleja, jotka muutettu kauppahalleiksi. Klikkaamalla kuva suurenee.
Sangean ATS-909 vastaanotin oli myös matkassa ja tuli tsekattua mitä FM-bandilla kuuluu.
Yritin myös muutaman kerran kuunnella Latvialaista Radio Merkurs asemaa taajuudella 1485kHz, mutta se ei kuulunut kuin kerran ja silloinkin erittäin huonosti, antennina vain vastaanottimen sisäinen ferriitti-antenni. Kokeilin myös n. 5 metrin lankaa ripustettuna ikkunaverhoihin, mutta ei auttanut. Olisin odottanut parempaa kuuluvuutta jos 1KW asema oli vajaan 3 km päässä hotellistani eli Agenskaln tornissa kuten seuraavan linkin sivu näyttää:
http://fmscan.org/net.php?r=m&m=m&itu=LVA&pxf=Radio+Merkurs
Kuitenkin seuraavan linkin sivulla siitä ei taas mainita mitään joten voi se olla muuallakin?  http://eastern.breloehr.de/lv-riga_agens.htm
Hotelli oli ehkä tehokas "faradayn häkki" ja signaali ei tullut kunnolla läpi, koska aseman oletettuun suuntaan oli aika paljon rakenteita ja kokonainen rivi melko korkeita taloja.
Kuuntelin 1485kHz taajuutta Suomessa illalla 30. Heinäkuuta, koska siinä testasi Radio Marina Alankomaista, mutta siinä kuului Merkurs voimakkaalla S9+30dB signaalilla ja vain ajottain kuului alla heikko toinen asema. Merkursin lähete oli myös n. 14kHz leveä kun Euroopassa on sallittu maksimi 9kHz. 


FM-bandscan in Riga:
88,6 Jumor FM, 1.mp3, 2.mp3
89,2 SWH Rock, mp3
89.9 LR-1
90,7 LR-1
91,5 LR-2
91,9 Top Radio, 1.mp3, 2.mp3
93,1 NABA
93,9 Baltkom Radio,  mp3
94,6 unid
94,9 Capital FM
96,2 Rossii, Russkoe Radio, mp3
96,8 Latviesu Radio, 1.mp3, 2.mp3
97,3 Just FM, 1.mp3, 2.mp3, 3.mp3
99,0 Zinas FM
99,5 Radio Europa, 1.mp3, 2.mp3, 3.mp3
100,0 unid, PIK?  mp3
100,5 BBC World Service
101 Radio 101, mp3
101,8 LKR, Latvijas Kristigais Radio
102,7 Mix FM, 1.mp3, 2.mp3
103,2 AVTO Radio,  mp3
103,7 LR-3
104,3 Eiropas Hitu Radio, European Hit Radio, mp3
105,2 SWH, 1.mp3, 2.mp3
105,7 SWH Plus, mp3
106,2 Star FM, mp3
107,2 Radio Skonto, mp3
107,7 LR-4,  mp3

Siinä lista hyvin kuuluneista asemista ja osasta myös ääninäytteitä. Noista heikoimmin kuului taajuuden 94,6MHz asema. ID:t perustuvat enimmäkseen RDS teksteihin, mutta virheitäkin listassa voi olla. Taajuuden 96,2 aseman RDS näytti tekstiä "Rossii", mutta joskus myös "Russkoe Radio".


Tässä sitä kuvasatoa, klikkaamalla kuvia ne voi saada hieman suuremmaksi.
Tämän kuvasin bussin ikkunan läpi Väinäjoen yli vanhastakaupungista päin ja myöhemmin huomasin että siinähän puun takaa pilkistää masto, jossa mahdollisesti on Radio Merkurs aseman lähetysantenni.

LA-antennejakin näkyi muutamia kuten tämäkin ihan vanhan kaupungin keskellä






























Mikähän tämä antenni on? Ehkä ylin elementti puuttuu, haruksetkin hieman venyneet.




Satelliittiantenneja näkyi melko paljon, mutta tässä talossa tavallistakin enemmän
Talojen katoilla näkyi yleensä vain yksi antenniryhmä, joten keskusantennisysteemit on käytössä, tässä näyttää olevan myös lanka-antenni


Parvekeasennuksiakin näkyi
Korkeimpien talojen katoilla näkyi enemmän antenneja
Sama hieman eri suunnasta


tiistai 3. toukokuuta 2011

Matka Garda-järvelle huhtikuussa 2011

Pääsiäisen tienoilla tein n. viikon matkan Italiaan Gardalle. Hotelli oli Gardan kaupungissa, ja sieltä tehtiin retkiä ympäristöön. Paikalla oli matkanjärjestäjän oma bussi, jolla kuljettiin järvilaivojen lisäksi. Ohjelmaa oli niin paljon, että radionkuuntelulle ei kovin paljon aikaa jäänyt. Alla luettelen kuulemiani FM-asemia, ja monista niistä on myös ääninäytteitä mp3 tiedostoina. 

Näytä suurempi kartta
Menomatkalla lento oli Milanoon, josta oli kuljetus bussilla Gardaan. Seuraavina päivinä kävimme useissa Gardajärven kaupungeissa. Nousimme myös  vaijerihissillä Monte-Baldolle yli 1700 metrin korkeuteen. Tehtiin retki Venetsiaan, jossa kokeiltiin gondolikyytiä ja nähtiin Muranon lasin puhallusta, tutustuttiin viinitilaan maisteluineen jossain Veronan lähistöllä, käytiin myös Veronan kaupungissa. Oli myös matkan hintaan kuuluvia illallisia lyhyen bussimatkan päässä Gardasta. 

Paluumatka aloitettiin bussilla Saksaan Müncheniin Brennerin solan kautta ja maisemat olivat mahtavia.
Bussimatkat Milanosta Gardaan, Venetsian ja Veronan matka sekä paluumatka Müncheniin sujuivat hyvin ja nopeasti pääasiassa maksullisia moottoriteitä pitkin. 

Mukana minulla oli Sangean ATS-909 vastaanotin, jonka takia menomatkalla Helsinki-Vantaalla käsimatkatavarana ollut reppuni joutui toiseen kertaan läpivälaisuun. Kysyttiin, mitä siellä oli. Paluulento lähti Münchenistä ja siellä pyysivät minua avaamaan repun ja ottivat radion vieden sen johonkin sivuun tarkempaa tutkimusta varten. Muutaman minuutin odottelun jälkeen palauttivat radion, kun ilmeisesti vakuuttuivat, että se ei ole pommi. Hyvä että ollaan tarkkoja.

Hotellissa Gardan kaupungissa kuulin mm. alla mainitut asemat:
Vastaanotin Sangean ATS-909 ja antennina sen oma piiska.

FM bandscan in Garda, Italy:
MHz
87,8  RAI Radio 2
88,6  Piter Pan 1.mp3  2.mp3
89,3  R101 mp3
89,6  R101 mp3
91,0  Zeta  mp3
91,2  RDS, Radio Dimensione Suono  mp3
91,6  Maria  mp3
91,9  Dance Studio, sama kuin 92,7
92,7  Dance Studio  1.mp3   2.mp3
93,5  Company  1.mp3  2.mp3
93,75 Studio Piu Due  1.mp3  2.mp3
94,5  (tentative) Radio 105 Network mp3
96,8  RAI Radio 3
97,2  RDS, Radio Dimensione Suono   mp3
99,0  Capital 1.mp3  2.mp3  3.mp3
99,2  Deejay  mp3
99,5  Radio T.R.C. (=Tele Radio Citta), Modena 1.mp3  2.mp3
99,7  music
99,9  (tentative) Radio Popolare, Desenzano del Garda
100,5  Bruno  mp3
101,1  Monte Carlo  1.mp3  2.mp3  
101,7  (tentative) RDS, Radio Dimensione Suono, Avio/Malga Riondera  mp3
101,9  Maria
102,2  Zeta  mp3
102,5  RTL102,5
102,7  RTL102,5  mp3
103,0  Verona  mp3
103,5  NumberOne  mp3
103,8  Maria
104,2  105FM  mp3
104,5  RTL102,5
105,6  RAI Radio 1
106,2  Italia  mp3
106,4  Pico  mp3
105,2  Radicale
106,9  Deejay  mp3
107,1  Deejay
107,4  Radio Bresciasette (=Brescia7)  mp3
107,7  Viva FM  1.mp3  2.mp3  3.mp3
107,9  R 101  mp3 

Osa asemista jäi tunnistamatta tai nimi tuli mahdollisesti väärinymmärrettyä, jos mielestäsi korjattavaa tai lisättävää niin laita kommentti.
Olenkin saanut jo täydentäviä tietoja sähköpostitse ja myös FMDX.dk foorumilla mainitulta fmscan.org sivustolta, kiitos niistä.

Alla kuva tilanteesta, jossa radioni viritetty lyhytaaltojen vastaanottoon muutaman metrin lanka-antennin avulla ja kyllä sillä jotain kuuli, häiriötaso oli yleensä matala, mutta ajottain pärähti muutamaksi sekunniksi kaiken peittävä pörinä. Piraattiradioita kuuntelin sen verran, että kuulin BSR aseman taajuuksilla 14000 ja 7200kHz kun minulla oli ennakkotietoa noista lähetyksistä.

Antennikuvia ym.
Mastobongaukseen matka oli huono, sillä ei ollut aikaa erikseen lähestyä tai etsiä niitä, muutenkin isompia mastoja näkyi vähemmän kuin Suomessa, ehkä rakentavat matalia huomaamattomia antenneja vuorille. Silti mm. nämä kaksi mastoa olivat nähtävissä hyvin järven pohjoispäässä, kuitenkin olivat aika kaukana, ylempi kuva otettu järvilaivalta ja alempi Rivan kaupungin satamasta. Samat mastot näkyvät pienenä myös tuolla ylempänä otsikon alla olevassa kuvassa. Koko matkan ajan alueella oli usvainen ilma ja auringonpaisteessakin maisemat kauempana jäivät harmaiksi.
Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi


Kaapeli- TV ei liene yleinen alueella ja alla kaksi kuvaa, joissa hieman vanhemmman pienkerrostalon tyypillinen antennivarustus.


Uudemmissa kerrostaloissa oli vain yksi antennimasto ja alla kaksi tyypillistä esimerkkiä.
Nuo leveät yagit lienee VHF-1 alueen antenneja, FM-alueen antenneja ei juurikaan näkynyt


Alla erään hieman suuremman omakotitalon antennivarustus

Hotellin antennit kattoterassin reunalla. Huoneen vastaanottimella näkyi digipuolella erittäin paljon Italialaisia kanavia ja analogisena lähinnä saksalaisia satelliittikanavia. Meidän ryhmää lukuunottamatta melkein kaikki muut turistit tuntuivat olevan saksalaisia, oppaan mukaan Garda onkin heidän suosimaansa lomailualuetta.

Sirmionen talojen antenneja

LA-antenneja näkyi suunnilleen yhtä tiheään kuin Suomessa eli kovin monta ei tullut bongattua ja nekin liikkuvan bussin ikkunasta, joten kuvaaminen yhtä lukuunottamatta epäonnistui, tässä se yksi Veronan seudulla.

Kännykkä tuntui toimivan hyvin joka paikassa ja moottoriteiden varrella oli tiheään matalia mastoja, joista alla kaksi liikkuvasta bussista kuvattuna

Alla pienemmän kylän masto, joka on matala paikalliseen tyyliin
Kaupungeissa oli kännykkäantenneja korkeampien talojen katoilla samaan tapaan kuin Suomessa, alla kuva Veronasta
 
Tällainen antennijärjestelmä oli eräällä katolla Limonen kaupungissa, taisi olla joku kaupungin viranomaisten käytössä oleva talo

  Seuraavassa kuvassa järvilaivojen lippumyymälän katolla oleva antenni suunnattu vinosti ylös, ehkä vuorilla on koko järven kattava toistinasema laivaliikenteen  tarpeisiin, tämä on  kuvattu Limonen kaupungissa, joka sijoittuu kapealle rantakaistaleelle vuorten ja järven väliin
Alla Limonen venelaituria ilman antenneja :)

Kaikissa Gardan järvilaivoissa näytti olevan tällainen antenni, taustalla Rivan maisemia

Rivan kaupungin satamalaiturin antenni oli suunnattu järvelle

Alla masto, jonka kuvasin vesibussin ikkunan läpi lähellä Venetsian satamaa, sattaa liittyä laivaliikenteeseen

Korkeita mastoja tai torneja ei juurikaan osunut kohdalle, mutta matkalla Venetsiaan näkyi etäällä tämä jonka kuvasin zoomaamalla ja kovaa vauhtia kulkeneen bussin ikkunan läpi.
Noita voimalinjoja oli lähes joka kohdassa tuon Mussolinin rakennuttaman moottoritien vierellä.

Opas kertoi, että sähkö on Italiassa melko kallista ja aurinkokennoja näkyikin monien talojen katoilla, alla kuvassa kuitenkin suurempi kennosto ison liikenneympyrän keskellä lähellä Gardan kaupunkia

Rivan sähkölaitos tekee sähköä myös vesivoimalla, vuorten päällä olevasta järvestä pudotetaan vettä alas putkien ja turbiinien kautta 

Seuraavassa kuvassa ei ole mitään antennirakennelmia, vaan Monte-Baldon vaijerihissin torneja ja vaijereita, taustalla siintää Gardajärvi ja Malcesinen kaupunki. Sen verran pitkä on matka tuolta alhaalta, että hissi on kaksiosainen jä väliasemalla joutui vaihtamaan toiseen koriin.

Vaijerihissin ylä-asemallakin näkyy jokin antenni olevan, nuo keltaiset kiekot eivät kannattele hissikorin vaijeria, vaan jotain apuvaijeria. Rakennuksen sisällä on paljon suuremmat kiekot korivaijeria varten. Tuolla ylhäällä oli n. 10 astetta kylmempää kuin alhaalla ja luntakin maassa paikoitellen. Alhaalla lämpötila oli arviolta n. 22-23 astetta.

Radion kehittäjä ja sen patentoinut Marconi on saanut nimensä hotellin nimeen Sirmionessa, lienee hotelliketju, sillä saman nimisiä on muissakin Italian kaupungeissa

Viinitilavierailulla meille esiteltiin myös perheen 95 vuotiaan isoisän museoitu entinen asunto ja vanhaa viininvalmistuskalustoa, esittelijänä toiminut pojanpoika kertoi vitsinä, että uskaltaa päästää meidät sinne kun hänen isoisänsä ei ole kotona vaan kirkossa, museossa kuvasin tuon vanhan radion joka on Geloso merkkinen italialainen vastaanotin, mallinumero 26G48

Paluumatkalla Brennerin solan kautta näkyi seuraavanlainen masto bussin ikkunan läpi kuvattuna

Brennerin solan kautta tultaessa maisemat olivat hienoja, tässä kuva Chiusan seudulta Etelä-Tirolista

 Pysähdyttiin Itävallassa Innsbruckin lähellä Eurooppasillan luona ja siellä puiden siimeksessä oli tälläinen masto

Eurooppasilta(Europabrücke) on 190m korkea ja n. 800m pitkä

Tämä lienee Innsbruckin hyppyrimäen torni, myöhemmin nähtiin myös Garmisch-Partenkirchenin mäki, mutta Seefeldin jäi näkemättä vaikka läheltä mentiin.